Hanko

Tietoa päivääsi!

Hanko

Tietoa päivääsi!

Syksyn uutuuksia Annin trendikkäässä Barbershopissa

Onko valintasi klassinen parranajo veitsellä, trendikkäästi muotoiltu parta tai klassinen hiustenleikkaus? Maailmanlaajuinen miesten parturointitrendi on nyt myös saapunut myös Länsi-Uudellemaalle. Tapasimme nuoren, kunnianhimoisen yrittäjän, jonka parturiliike avasi ovensa Hangossa keväällä.

Ann-Sofi Eriksson, 20 vuotta, on ehkä Hangon nuorin yrittäjä. Hän on räiskyvän iloinen ja kohtaa asiakkaansa Hangon Esplanadin parturiliikkeessä iso hymy kasvoillaan. Parturisalonki on ilmeeltään mustavalkoinen ja muistuttaa kovasti klassisia amerikkalaisia miehille tarkoitettuja parturiliikkeitä.

Miten kuvailisit työtäsi parturina?

- Kaikkein eniten teen miesten hiustenleikkauksia mutta minulla on myös päivittäin vähintään yksi parranhoitoa tai parranajoa haluava asiakas. Suuri kysyntä on kyllä yllättänyt. Suurin osa miehistä ovat hyvin tietoisia ja tarkkoja parrastaan, mutta minulle tulee myös asiakkaita, jotka ovat antaneet parran kasvaa ja kysyvät, että mitä parralle nyt pitäisi tehdä?

- Ennen minua Hangossa ei ole ollut veitsellä aktiivisesti työskentelevää parturia noin 30-40 vuoteen. Asiakkaat ovat ottaneet tämän hienosti vastaan. Minulla on päivittäin partakäsittelyitä ja parranajoa, joten selvästi tälle on tarvetta.

Miten päädyit juuri tämän pariin?

- Tämä on minulle pitkäaikainen unelma. Halusin ehdottomasti avata amerikkalaistyylisen parturiliikkeen. Amerikkalaiset parturit ovat uskomattoman tavoitteellisia, he inspiroivat minua ja tavoitteeni on olla yhtä hyvä kuin he. Siksi halusin tällaisen all american conceptin, eli kaikki nimestä ulkonäköön on tehty samalla tyylillä. Amerikkalaisen tunnelman pitää välittyä asiakkaalle, se oli minun tavoitteeni.

barbershop mellanbild 2Ann-Sofi Eriksson

Mikä sinun erikoisosaamisesi on? Mistä sinut tunnetaan?

- Minut tunnetaan ilman muuta veitsen käytöstä. Jollain tavalla se on minusta hienoa. Kaikki osaavat leikata hiuksia mutta veitsellä se ei ole yhtä helppoa. Veitsellä työskentelyssä ei ole varaa virheisiin, jos veitsen kulma on millinkin vinossa, se tietää haavaa.

- Minut tunnetaan ehkä parhaiten veitsen käytöstä mutta olen myös saanut hyvän maineen koska olen niin tarkka. Olen saanut tietyn statuksen; vanhanajan täydellinen muoto on tavoitteeni ja yritän päivittäin saavuttaa sen.

Mikä sinulle on tärkeintä työssäsi?

- Minulle ylivoimaisesti tärkein asia on asiakkaan tyytyväisyys, mutta myös itseni ilmaisemisen mahdollisuus. Ja sitä minä olen saanut tehdä. Tyytyväinen asiakas tuo aina uusia asiakkaita.

Yrittäjyyden parhaat ja huonoimmat puolet?

- Yrittäjänä on vapaus päättää omista työajoista, ja miten paljon haluaa tehdä työtä. Se on parasta yrittäjyydessä. Ja se, että kaikki on minusta itsestäni kiinni.

- Huonoin puoli pienessä kaupungissa on se, että edustat aina yritystäsi, myös vapaa-ajallasi.

Anni´s Barbershop Facebookissa

TEKSTI: Ilse Klockars, Place2Go / KUVAT: Johanna Sandin

Maistuisiko talvisessa viimassa jokin lämmittävä herkku? Ylellisesti lämmittävä piparkakkukaakao tai ehkä virkistävän...

Viime aikoina monet pankit ja vakuutusyhtiöt ovat sulkeneet toimipisteitä ja rajoittaneet aukioloaikoja. Myyntijohtaja Ghita...

Tammisaaressa sijaitseva Oy BN Autohuolto Ab on vakiintunut huoltokorjaamo, joka merkkihuoltaa Volkswagen, Volkswagen hyötyau...

Kuntosaliharjoittelun aloittamiseen et tarvitse isoja lihaksia etkä tiukkoja trikoita. Kadotettu harjoitteluinto saattaa ohja...

HANKO - Vaihdekatu 1, 10900 Hanko
S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. - Puh: +358 (0)44 732 2944
RAASEPORI - Kuljettajantie 4, 10600 Tammisaari
S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. - Puh: +358 (0)44 732 2944
place2go facebook
place2go instagram
place2go youtube